TODELLA LÄMPIMÄT KIITOKSET KAIKILLE ÄÄNESTÄJILLENI! 

Vaikka Liike Nyt ei saavuttanut vielä näissä vaaleissa tavoitteitaan, niin koko maan äänet yhteenlaskettuna olivat jo lähes 70 000 ääntä. Se on alle vuodessa iso määrä. On syytä olettaa, että tästä nousu toden teolla vasta alkaa – nyt kentällä selvästi oli vielä epätietoisuutta siitä, mitä Liike Nyt edustaa ja miten se toimii. Kaikki ruohonjuuritason toiminta vie aikansa – kiitos siitä, että olit jo osallistumassa muutokseen ensimmäisten joukossa!

Olen Mikko Mäkelä, lappeenrantalainen 50-vuotias teknologiayrittäjä ja kolmen aikuistuvan nuoren isä.

Intohimoni

Intohimoni on parantaa maailmaa niillä kyvyillä, jotka urani tietotekniikan, tekoälyn ja digitalisaation parissa ovat minulle antaneet.

Ymmärrän, miten asioita kehitetään eteenpäin eettisesti.

Jo ennen vanhustenhuollosta noussutta kohua kirjoitin: “Emme halua päätyä yhteiskuntaan, jossa jokainen yksilö on vain mallissa optimoitava tuotantoyksikkö tai kuluerä.”

Keskeiset tavoitteeni

1. Poliittisen päätöksenteon parantaminen

2. Tukalassa asemassa olevien ihmisten on saatava entistä helpommin kestävämpää apua

3. Uusien teknologioiden kuten tekoälyn hyödyntäminen moraalisesti kestävällä tavalla

Lue lisää näistä sydäntäni lähellä olevista asioista klikkaamalla tästä.

 

 

Eduskuntavaalit

Liike Nyt oli minulle selkeä valinta, koska tarvitsemme kipeästi yhteiskuntana uudistuksia siihen, miten päätöksiä tehdään. Kun päätöksenteko ei toimi, kaikki kärsivät, voittajia ei ole – ellei poliittisilla tuilla pyöriviä järjestöjä ja puolueita lasketa.

Olen perustanut sivuston nettidemokratia.fi, jossa kerron lisää vaaleihin liittyvistä asioista.

 

Liike Nyt – mitä se on ja miksi?

Voit haluta katsoa myös Hjallis Harkimon videon “Sinulle valehdellaan. Tätä puolueet eivät halua sinun tietävän.”

Suomessa on huomattava määrä rakenteellista korruptiota, joka estää demokratian tehokasta toimintaa. Liike Nyt on osa “Politiikka 2.0” liikettä, jonka tarkoituksena on muuttaa politiikan toimintaperiaatteita. Tällä on paljon suurempi muutosvaikutus kuin millään yksittäisellä puolueiden ennen vaaleja lupaamalla asialla.

Minun lupaukseni on selkeä: haluan kehittää kanssasi yhteistyötämme, tuloksena yhä paremmin toimiva demokratia.

Ota yhteyttä!

Seuraa menojani somessa!